Heippa!
Melkein olen jo elävien kirjoissa. Viikko ollut kirjoitustaukoa ja sille on syynsä.
Pakko avautua niin saan suuttumuksen ja ikävät fiilikset alta pois.. Nyt tulee oikein hieno esimerkki siitä, mitä voi käydä, kun ei kuuntele tarpeeksi omaa kehoaan. ”
Kokemalla oppii” JEP! Tämä on kyllä oikein pätevä sanonta.. Mitä mä oon oikein tehnyt..
MITEN MÄ OLEN VOINUT PÄÄSTÄÄ ITSENI TÄHÄN KUNTOON??
Mun selkä ja hartiat hajosivat ihan totaalisesti viime viikolla. Olen nuoresta asti kärsinyt melko pahoista
selkä- ja hartiakivuista. Ylikaareva selkäranka aiheuttaa paljon kireyttä ja lihakset menevät helposti tukkoon varsinkin kun liikkuu paljon. Olen löytänyt kyllä tähän ongelmaan eri tapoja ennaltaehkäistä kipua ja saada kireystiloja auki. Monta vuotta treenannut syviä lihaksia kuntoon ja lihastasapainoa hyväksi, että kropan eri lihakset olisivat balanssissa keskenään. Monipuolista liikuntaa, venyttelyä, hierontaa (todella harvoin), muutamat käynnit fysioterapiassa. Oikea uintitekniikka uinnissa ja vedessä rentoutuminen, oikeanlainen treeniohjelma, putkirullailua, piikkimatto, lämpötyynyä, saunassa rentoutumista ja silloin tällöin särkylääkettä ymsymsyms.
Paikat vaan kuitenkin super jumissa ja ei tajua pysähtyä ajattelemaan sen suurempia. Tietenkin miettinyt päivää, että mitä jos kroppa yhtäkkiä prakaakin pahemmin. Koko keho on tottunut oudosti kipuihin ja sitä on vaan menty eteenpäin. ”Vähän särkee, mut kyllä tää aamuks on ohi.” Ajatellut, että kaikki on ihan hyvin ja et tää on normaalia elää miettien tälläistä..
Mutta kun hei, ei tällänen vain ole normaalia ja sen mä huomasin nyt! Kyllä kroppa ilmoittaa ja kovaa kun se on väsynyt. Kysymys kuuluu: MITEN MÄ OLEN VOINUT PÄÄSTÄÄ ITSENI TÄHÄN KUNTOON??!
Viime viikon keskiviikkona tuli sitten tilanne, ettei pää kääntynyt kunnolla, koska yläselkä oli niin jäykkänä. Aiemmin on ollut vastaavanlainen tilanne ja silloin selvisin fyssarikäynneillä ja tietenkin sen jälkeen kuntoutin selkää annetuilla ohjeilla. Ajattelin, että "joo nyt on taas sama tilanne, mut ei hätää selviän tästä hoidolla". Päätin sitten mennä
hierojalle, joka hieroi todella hyvin, varovasti ja ammattitaitoisesti. Hän oikeastaan vaan lämmitteli enimmäkseen lihaksia, koska kyseessä oli ensimmäinen kerta pitkään aikaan ja lihakset huusivat kireyttä. Sen jälkeen olo oli mahtava. Pääkin kääntyi taas ja tuntui kun iso kivi olisi tipahtanut niskasta irti. Pidin kropan lämpimänä loppu päivän ja mietin että olisi pitänyt aiemmin mennä kun näin helpottuneen olon siitä saa.
Ei asiat ihan niin helpolla menneetkään, koska illalla alkoikin sitten maailman tuskaisin viikko..
Kroppa reagoi kuonan liikkeelle lähtöön
TODELLA voimakkaasti ja selässäni laukesi auki joku erittäin agressiivinen kiputila. Seuraavana aamuna en päässyt sängystä ylös kivuliaiden kramppien ja kouristusten vuoksi. Kynääkään en saanut
nostettua pöydältä. Eipä muuta kuin lääkäriin. Määrättiin
fysioterapiaa alkuun ja todettiin, ettei selkään voi koskea ennen kuin krampit ovat lauenneet. Ensiapuna sain rentoutuspiikit, vahvat kolmiolääkkeet ja särkylääkkeet. Niiden avulla pitäisi saada lihakset vähän rennommaksi. Lääkkeet väsyttävät todella paljon ja saavat olon vielä huonommaksi. Lapoja lähentäessä yläselkä jämähtää muutamien sekuntien kramppitilaan ja hampaat irvessä itkukurkussa yrittää vaan selvitä päivästä toiseen. Mitään ei voi tehdä. Täytyy vaan odottaa, että krampit loppuvat.
MILLOIN NE SITTEN OIKEIN LOPPUVAT??? Kuusi päivää riutunut, tämä on aivan kamalaa.. Tänään on jo helpompaa ja voin jo liikkua normaalisti ilman suurta särkyä. Kännykällä voi blogitekstiäkin näppäillä ja olo helpottuu myös hiukan, kun saa kirjoitettua asioista. Huomenna pääsee vihdoin fysioterapeutille ja toivon että tämä alkaa helpottamaan..
Kun sitä herää tilaan, joka aavistamatta jatkuukin viikon ja jokainen sekunti kerrallaan yrittää selvitä toivoen, että tulisi edes yksi hetki ilman lihaskramppeja ja kipua, niin alkaa väkisinkin miettiä missä on menty vikaan.
Ja kyllä, tämän siitä saa, kun ei kuuntele itseään. Treenaa hullunlailla, seisomatyössä ei kiinnitä tarpeeksi huomiota ergonomiaan, ei käy hierojalla ja laiminlyö muutenkin SÄÄNNÖLLISEN rentoutumisen. Olen 22-vuotias ja tällaisessa kunnossa. Eikä voi kuin itseään syyttää. En ole kropan hätähuutoja kuunnellut pätkääkään ja jatkanut vaan hullunmyllyssä elämistä. Oonko mä oikeasti näin saamaton, että en ole voinut mitään tehdä tällaisen olotilan välttämiseksi? Ilmeisesti.
Tiedättekö mitä? Yksi asia on varmaa. NYT TÄMÄ SAA RIITTÄÄ JA NYT ON VIIMEINEN AIKA OTTAA ITSEÄNI NISKASTA KIINNI! Ei tämä saisi mennä niin, että vasta sitten kun on oikeasti hätä, niin herää huomaamaan ja miettimään asioita. Olisi pitänyt jo paljon aiemmin alkaa löysäämään tahtia ja keskittymään entistä enemmän kehon hyvinvointiin. Sitä vaan näkee asiat niin kapeasti jonkun putken läpi ja ei osaa ennakoida tulevaa. En tunne itseäni tarpeeksi hyvin ja osaa ajatella parastani, vaikka niin olin kuvitellut. Vaikka viikko on ollut kauhea selkäni osalta, olen oppinut paljon uutta tulevaisuuteen. Hyvä puoli tässä oli se että koin tämän kauheuden nyt ja silmäni aukesivat asiat suhteen. Tästä on hyvä jatkaa elämää uuden näkökulman kautta.
Kun tietää mihin tilaan ei halua enää ikinä joutua, on helppo välttää asioita, joiden tietää johtavan sinne.
Kaikilla on yksi elämä, jokaisella on vain yksi keho, jossa sen elämän viettää.
Maailman arvokkain asia on se, että on terve ja pystyy liikkumaan. Näitä asioita pitäisi joka päivä muistaa arvostaa, koska mikään ei ole itsestään selvää. Opin kehostani tämän kauhuviikon seurauksena taas aivan uusia asioita, joihin alan nyt todenteolla panostaa. Nyt alkaa muutoksien aika.
< 3 jonna
P.S. Seuraava blogiteksti kertoo yhdestä asiasta, joka tapahtui myös tämän viikon sisällä. Se on maailman ihanin juttu :) Kauheaan viikkoon mahtui myös joukkoon super kivakin juttu : )
